Edullinen Laina

Mistä Lainaa Edullisesti?

Lainaa kannattaa ottaa edullisesti jos se on vain mahdollista, ja yleensä jos sen eteen on valmis näkemään hieman vaivaa, on mahdollista tehdä merkittäviä säästöjä lainan hinnassa.

Tämä pätee yleisesti kaikkiin lainoihin, mutta erityisesti juuri niihin netistä saataviin lainoihin. Pikavippiä, tai sitten ihan joustoluotto on mahdollista saada edullisemmin, jos vain löytää sen paremman vippipaikan.

Vippiä edullisesti

Usein joutuu kuitenkin hakemaan lainoja hieman eri tavalla, riippuen siitä millaista lainaa oikein on hakemassa. Esimerkiksi vipit on useimmiten haettava eri paikoista ja eri hinnoilla kun suuremmat lainat.

Isojen lainojen kanssa korot ovat myöskin usein pienemmät, mutta tietenkin koska itse laina on suurempi ja maksuaika keskimäärin ainakin pidempi, on itse laina sitten kalliimpi tässä mielessä. Kuitenkin korolla katsottuna se on usein halvempi.

Merkittävä hyppy lainojen suhteen netissä tapahtuu kunnolla vasta 2000 euron lainoissa, mutta jo yli 500 euron vipeissä on usein mahdollisuus ottaa tämä laina monessa eri muodossa. Tällöin joutuukin usein hieman pohtimaan, onko pikavippi tai luotto sitten parempi itselleen.

Keskimäärin voisi sanoa, että pikavippi on helpompi hakea, mutta kalliimpi kuin joustoluotto jos laina on yli 500 euroa. Kuitenkin esimerkiksi 300 euron vipeissä pikalainat ovat usein halvempia, ja tämä muutos tapahtuu yleisesti vasta oikeastaan juuri tuossa 500€ kohdalla.

Halvin Kulutusluotto

Jos sitten puhutaan suurista luotoista, on tällöin kyseessä yleisemmin kulutusluotto.

Kulutusluotoissa korkoeroja ei ehkä suoraan ole niin paljon kuin pienemmissä lainoissa. Eroa halvimman luoton ja kalleimman välillä voi tällöin olla ehkä 20 %.

Kuitenkin kun tätä ajattelee vaikka 4000 euron lainassa, niin vuositasolla tämä olisi 800 euroa enemmän pelkkää korkoa. Eli vaikka prosentteina erot eivät ole niin suuria kuin vaikka pikalainoissa, kukkarossa nämä erot ovat useimmiten sitten selvästi suurempia.

Tämän takia mitä suurempaa lainaa on hakemassa, sitä tarkemmin kannattaa tarkkailla pieniäkin korko eroja. 100 euron vipissä 10 prosentin ero korossa ei merkkaa paljoa, mutta jos lainaa onkin 10000 euroa, niin tämä alkaa olla jo aika valtava summa.

Tämä onkin yksi syy miksi lainan koko ja muoto vaikuttaa sen hintaan ja miten niitä kannattaa katsoa. Selvää on myös se, että suuret lainat maksetaan monesti useamman vuoden aikana, jolloin korkoerot tätäkin kautta vielä kasvavat.

Pienen pikalainan voi ottaa usein kunhan korko on sieltä edullisemmasta päästä, mutta jos laina on suuri, voi olla kannattavaa katsoa että se on se halvin luotto eikä vain kohtuullisen halpa.